Avoinna
ark. 8:00 - 17:00
Soita meille
040 153 1171
Ota yhteyttä

Jälkiasennushissien hissiavustuksien avustusmääräraha kasvaa 11 milj. eurolla

Hyviä uutisia kesälomien aikana!

Jälkiasennushissien asentamisen ja rakentamisen vuoden 2017, ARA:n hissiavustusmäärärahan 25 milj. euroa on lisätalousarviosta korotettu 11 miljoonalla eurolla.
Jälkiasennushissien avustusmäärärahaa hissittömien talojen hankkeiden hisseille ja rakentamiseen myönnettiin valtion budjetista vuonna 2016 yhteensä 24 miljoonaa euroa, jonka varatut määrärahat loppuivat jo lokakuun aikana.
Vuonna 2017 vastaava myönnetty avustusmääräraha vuoden alussa oli 25 miljoonaa euroa ja nyt lisätalousarviosta myönnetty lisämääräraha 11 miljoonaa euroa (yhteensä 36 milj. euroa)
ARA:n myöntämä jälkiasennushissien rakentamisen avustus on 45 % hissirakentamisen tarvittavista kokonaiskustannuksista. Lisäksi monet kaupungit, kuten Helsinki ovat myöntäneet 10 % hankeen kustannuksista vahvistetun ARA:n myöntämän tuen lisäksi (55 %).
Nyt todellakin kannattaa asuinkiinteistöjen tarttua tilaisuuteen ja rakennuttaa hissit hissittömiin taloihin, sillä ensi vuoden avustusmäärärahasta ei taas tiedä.

Lisäksi on hyvä huomioida, kun hissit toimitetaan ja suoritetaan kiinteistön tarvittavat rakennustekniset muutostyöt, sisältyy avustuksien piiriin myös eri työvaiheiden kustannukset muun muassa uusittavat ja kunnostettavat porrashuoneiden pinnat, LVIS työt, rakennettavat hissikuilut jne. kun ne liittyvät jälkiasennushissien kokonaistoimitukseen. Lisäksi avustuksen piiriin kuuluvat hankeen suunnittelu ja projektien valvontakustannukset, rakennuslupamaksut ym. projektikustannukset, ARA:n ohjeistuksen mukaisesti.

Hissittömän talon jälkiasennushissien hissiratkaisut, hankinnat ja projektijohtaminen HN Hissikonsultointi Oy kautta vaivattomasti ”avaimet käteen” toimituksena.

22.7.2017
HN Hissikonsultointi Oy, Harri Nieminen